Älä torju, vaan jatka: "Kyllä, ja..." Tämä improvisaation ruokkiva ja rikastuttava sääntö on hyvä palauttaa aika ajoin mieleen. Ideoita ei ole koskaan liikaa, ja elinkelvottomimmat kyllä karsiutuvat matkan varrella myös ilman lannistavaa täystyrmäystä. 

Viime syksynä päädyin sattumalta improvisaatiota harrastavaan ryhmään. Ryhmän tavoitteena ei ole esiintyminen tai kilpailut, vaan keskinäinen spontaani ilonpito ja itsensä kehittäminen. Jo ryhmään liittyminen tuntui carpe diem -kokemukselta. Minut kutsui yllättäen mukaan etäinen tuttu, enkä tuntenut ryhmästä muita etukäteen. Haistoin mahdollisuuden avata ovi kaipaamilleni uusille haasteille ja ihmisille.

Olin kokeillut improharjoituksia elämäni aikana muutamia kertoja aikaisemmin. Mielikuvitus, esiintyminen ja luovuus kiihottavat mieltäni, mutta koin, etten olisi tarpeeksi fiksu tai taitava näyttelijä oikeasti harrastamaan. Hetken mielijohteesta päätin astua sille trendikkäälle epämukavuusalueelle, jossa ihmeidenkin kerrotaan nykyään tapahtuvan.

Näyttelemisen sijaan impro osoittautui leikiksi, eläytymiseksi ja heittäytymiseksi. Ytimessä eivät olekaan nokkeluudet ja hauskuutukset, vaan improvisaatio on vuorovaikutuksen harjoittelua. Itseriittoisena ekstroverttinä kuvittelin olevani loistava kommunikoija. Vasta nyt ymmärrän, kuinka paljon on opittavaa. Toisille voi antaa tilaa, hiljaisuudellekin. Kysymys johtaa usein herkullisempaan lopputulokseen kuin monologi. On luovuttava omista ennakkoajatuksista, luovittava yllätysten aallokossa ja säilytettävä johdonmukaisuus ja punainen lanka. 

Harjoitukset eivät aina ole aivan helppoja. On hetkiä, jolloin itsekritiikki ottaa vallan, häpeän ja riittämättömyyden tunne puskee poskiin ja kainaloihin. Niiden suloisista puraisuista saa yleensä nauttia kuitenkin vain ohikiitävän hetken. Ehdoton hyväksytyksi tuleminen ja vilpitön kannustus ovat minulle ryhmämme voimaannuttavinta antia. 

Syksyn harrastamisen jälkeen tarjoutui tilaisuus vierailla myös uudessa ryhmässä. Vähältä piti, että jänistin. Taas hävetti: "Olen huono ja tyhmä! Mitä muut minusta ajattelevat?" Onneksi uskalsin. Hyväksyminen lienee sisäänkirjoitettu improvisaatioon sen verran syvälle, ettei oloaan voi tuntea muuksi kuin tervetulleeksi.